Tammikuussa järjestettiin Porin ensimmäiset Kaupunkimessut, joka kokosi kolmen viikon aikana yhteensä noin 6000 kävijää. Nyt järjestetty kokonaisuus oli pilotti, jossa kokeiltiin tyhjien tilojen
- Julkaistu
- Kirjoittanut
UrbCitizenPower on paikallista ja Euroopan-laajuista yhteistyötä.
Kaupunkien keskustat ovat isojen haasteiden edessä Suomessa ja muualla Euroopassa. Verkkokaupan lisääntyminen, paikallisten erikoisliikkeiden katoaminen ja uudet kauppakeskukset ovat ajaneet kaupunkikeskustat välitilaan – tyhjää tilaa on paljon ja väki ei enää kokoonnu keskustaan vanhaan malliin.
Eventcoast on mukana monikansallisessa Interreg Europe-rahoitteisessa UrbCitizenPower-hankkeessa, jossa 7 eri partnerikaupunkia eri puolelta Eurooppaa kehittävät uusia toimintatapoja paremman kansalaisyhteiskunnan kehittämiseksi.
Porissa tavoitteena on matalan kynnyksen tapahtumatoiminnan edistäminen keskustan alueella. Miten kaupunkikeskustasta voidaan tehdä houkuttelevampi paikka erilaisten matalan kynnyksen aktiviteettien, tapahtumien ja kohtaamisten näkökulmasta? Keiden kaikkien pitää toimia yhteistyössä ja miten?
Näihin kysymyksiin vastaamiseksi kehitettiin paikallisena yhteistyönä uusi tapahtumakonsepti Kaupunkimessut. Kaupunkimessujen ideana on luoda otolliset olosuhteet monipuoliselle matalan kynnyksen tapahtumatoiminnalle jakamalla erilaisia resursseja, luomalla yhteyksiä eri toimijoiden välille ja hyödyntämällä keskusta-alueen tyhjiä tiloja yhteistyössä kiinteistöjen omistajien kanssa.
Pilottiversio messuista pidettiin tammikuussa 2026, jossa Teljäntorilla, Promenadisalissa ja Satasirkuksen tiloissa järjestetyissä 25 tapahtumassa kävi yhteensä noin 6000 kävijää. Tapahtumien aiheet vaihtelivat rekrytapahtumista kirpputoreihin, taidenäyttelyistä urheiluseuran varainkeruuseen.
Seuraavat Kaupunkimessut pidetään Sampotalossa Eetunaukion kulmalla 16.–31.1.2027. Mukana on taas laaja joukko erilaisia toimijoita ja tapahtumien kirjo on tuttuun tapaan hämmästyttävän laaja.
Kansainvälisestä yhteistyöstä opittu muutoksen kaava tuntuu olevan aina kaikkialla pääosin sama: selkeät tavoitteet, avoin ja konkreettinen kokeilukulttuuri sekä pitkäjänteinen rajat ylittävä yhteistyö.
Näin se on meilläkin, jos vaan niin päätämme.
Lue lisää: www.kaupunkimessut.fi
Kirjoittajasta
Harri Sippola
Harri Sippola on toiminut projektipäällikkönä useissa kokeellisen yhteisökehittämisen EU-hankkeissa. Tällä hetkellä hankkeena on Interreg Europe-rahoitteinen UrbCitizenPower, jossa kehitetään uusia toimintamalleja matalan kynnyksen tapahtumatoiminnan edistämiseksi Porin keskustassa. Taustaltaan Harri on kulttuurituottaja ja koulutukseltaan filosofian maisteri ja tradenomi.
Tammikuussa järjestettiin Porin ensimmäiset Kaupunkimessut, joka kokosi kolmen viikon aikana yhteensä noin 6000 kävijää. Nyt järjestetty kokonaisuus oli pilotti, jossa kokeiltiin tyhjien tilojen