Kaupunkimessut - kohti uutta elämää Porin kaupunkikeskustassa!
- Kirjoittanut
- Harri Sippola
- Julkaistu
Tammikuussa järjestettiin Porin ensimmäiset Kaupunkimessut, joka kokosi kolmen viikon aikana yhteensä noin 6000 kävijää. Nyt järjestetty kokonaisuus oli pilotti, jossa kokeiltiin tyhjien tilojen hyödyntämistä matalan kynnyksen tapahtumatoimintaan sekä uudenlaista yhteisöllistä toteutusta. Tapahtumia oli 25 eri puolilla kaupunkia ja niitä tuotti tai niihin osallistui 140 julkisen sektorin toimijaa, yritystä sekä yhdistystä.
Monipuolinen tapahtumakokonaisuus matalalla kynnyksellä
Ensimmäisillä Kaupunkimessuilla järjestettiin muun muassa työnhakutapahtumia, koulutuksia, levymessut, esityksiä, taidenäyttely, yritystapahtumia sekä kirpputori. Osa tapahtumatuottajista oli mukana jo messujen konseptin kehittämisessä ja osa tuli mukaan avoimen haun kautta. Pysyvinä näyttelyinä Teljäntorilla oli Porin kaupungin kaupunkikehityksen järjestämä keskustan kehittämisen ajankohtaisia aiheita esittelevä piste sekä lastenkulttuurikeskus Kruunupään toteuttama ääniteos. Messujen yhteydessä avattiin yleisölle myös vuosikausia käyttämättä ollut entisen Anttilan ja Teljäntorin väliin jäävä sisäpiha, jonne Porin vanhalla linja-autoasemalla toimiva Asema44 ry järjesti taideteoksia, toi paikalle oleskeluun sopivat kalusteet sekä tuotti ohjelmaa.
Mikä on Kaupunkimessut?
Kaupunkimessuja koordinoi Prizztechin paikallisesti toteuttama kansainvälinen UrbCitizenPower-hanke (2024-2028), jonka tavoitteena on luoda uusia yhteisöllisiä toimintamalleja Porin keskustan tapahtumallisuuden edistämiseksi.
Tammikuussa 2025 UrbCitizenPower-hanke perusti monialaisen työryhmän pohtimaan uusia toimintatapoja. Ryhmässä oli niin julkisen sektorin, elinkeinoelämän kuin yhdistyskentänkin edustus. Lähtökohtana oli, että tyhjät tilat ovat pikemminkin mahdollisuus kuin ongelma, ja niitä on mahdollista hyödyntää uudenlaiseen tekemiseen. Väliaikaisuus ja tapahtumallisuus ovat keinoja, joilla Porin vanha kaupunkikeskusta saa uutta elämää ja alueen uutta potentiaalia voidaan kehittää.
Työryhmän pohdintojen tuloksena syntyi Kaupunkimessujen konsepti, jossa yhdistetään useampia pienempiä tapahtumia isommaksi kokonaisuudeksi ja yhdistellään eri toimijoiden resursseja, osaamista ja yleisöjä uudella tavalla. Mukana olevat tapahtumat hyötyvät toisistaan niin viestinnän kuin käytännön järjestelyjenkin osalta. Tiloja, pöytiä ja ideoita voidaan jakaa yhdessä ja luoda jotain, mikä on enemmän kuin osiensa summa. Kyse ei ole siis pelkästään tapahtumien lisäämisestä, vaan sosiaalisten verkostojen ja yhdessä tekemisen edistämisestä kaupunkikeskustan kontekstissa.
![]()
Hyvinvointiteknologiamessut kiinnostivat
Yksi messujen suurimmista tapahtumista oli yli 1000 kävijää kerännyt Hyvinvointiteknologiamessut, jossa oli noin 100 näytteilleasettajaa Promenadikeskuksen aulassa ja Teljäntorin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestivät Prizztech Oy, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sataedu, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat myös WinNova ja Robocoast EDIH.
Palmu-Porin asiakas Tuija Fagerlund kävi tutustumassa Hyvinvointiteknologiamessuihin lähihoitaja Jari Kukkulan avustuksella. Kuva: Maarit Nummikoski, Sataedu.
– Tapahtuma järjestettiin jo viidettä kertaa ja tänä vuonna oli sekä näytteilleasettajia että yleisöä aiempia vuosia enemmän, kertoo projektipäällikkö Niina Holappa Prizztechistä.
Aiemmin Hyvinvointiteknologiamessut on järjestetty keskustasta kauempana olevissa tiloissa.
– Tapahtuman järjestäminen kaupunkikeskustassa mahdollisti uudenlaisen näkyvyyden kaupunkitilassa keskustan palvelujen äärellä sekä näytteilleasettajille paljon uusia kävijöitä, jotka eivät olisi muuten paikalle löytäneet.
Tiloihin uutta virtaa
Kaupunkimessujen toimintamallia kehitetään myös yhteistyössä keskustan liiketilojen omistajien kanssa. Liiketilojen omistajille toimintamalli tarjoaa mahdollisuuden näyttää yleisölle tilojen monipuolisuutta, edistää tilan markkinointia sekä luoda uusia mahdollisuuksia tilojen vuokraukseen väliaikaisen käytön myötä.
Suurin osa messujen tapahtumista järjestettiin Teljäntorilla olevassa 630 neliön kokoisessa liiketilassa. Tilassa on viimeksi toiminut askarteluliike ja se oli ollut tyhjillään noin viisi vuotta. Messujen aikana tila muuttui monipuoliseksi koulutus-, näyttely- ja messutilaksi.
– Kaupunkimessut osoitti tilojemme monipuoliset mahdollisuudet, ja se on saanut Teljäntorin positiivisella mielellä markkinoimaan tilaa väliaikaiskäyttöön jatkossakin. Uusia tapahtumavarauksia onkin jo tullut, kertoo Esa Puputti Teljäntorilta.
Arttu Wiskari yllätti
Messuilla nähtiin myös iso yllätys, kun eräs Suomen suurimmista artisteista Arttu Wiskari veti salakeikan Promenadikeskuksessa. Tilaisuus oli osa salibandyseura FBT Karhujen Promenadikeskuksessa järjestämää varainkeruutapahtumaa ”Kahdet kasvot”, jossa esiintyi myös filosofi Esa Saarinen. Kahdet kasvot keräsi noin 1000 kävijää ja oli FBT Karhujen ensimmäinen tämän kokoluokan tapahtuma. FBT Karhut tuli mukaan messuille Prizztechin ja Porin kaupungin kulttuuriyksikön kanssa yhteistyössä järjestetyn avoimen haun kautta, jossa tapahtumajärjestäjille tarjottiin Promenadisali maksutta käyttöön yhden illan ajaksi.
Jatkoa seuraa!
Vuoden 2027 Kaupunkimessut järjestetään tammikuussa osana Porin kävelykadun 50-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Nyt tehdystä pilotista saatiin paljon hyviä kokemuksia ja ideoita jatkokehitykselle sekä luotiin yhteisö, joka tulee jatkamaan toiminnan kehittämistä kohti seuraavaa tapahtumaa. Seuraavat messut toteutetaan pilottivuotta laajempana ja mukaan halutaan uusia tiloja sekä tapahtumien järjestäjiä. Jos aihe kiinnostaa, niin otapa yhteyttä ja suunnitellaan eteenpäin!
Harri Sippola
Projektipäällikkö
UrbCitizenPower-hanke
040 575 8123
harri.sippola@prizz.fi
Kirjoittajasta
Harri Sippola
Harri Sippola on toiminut projektipäällikkönä useissa kokeellisen yhteisökehittämisen EU-hankkeissa. Tällä hetkellä hankkeena on Interreg Europe-rahoitteinen UrbCitizenPower, jossa kehitetään uusia toimintamalleja matalan kynnyksen tapahtumatoiminnan edistämiseksi Porin keskustassa. Taustaltaan Harri on kulttuurituottaja ja koulutukseltaan filosofian maisteri ja tradenomi.