Ykkösenä pysyminen vaatii jatkuvaa uudistumista
- Kirjoittanut
- Kaisa Löfgren
- Julkaistu
Yrittäjä Jukka Lankinen innostuu helposti. Se on hänen mukaansa yksi Duunin Oy kasvun tärkeimmistä voimavaroista – asioista innostutaan, niitä sparraillaan porukalla ja parhaat jalostetut ideat viedään käytäntöön.
Duunin Oy syntyi aikoinaan havainnosta: Porissa oli kysyntää laadukkaille ravintolapalveluille. Vuosien aikana yritys on vastannut kysyntään perustamalla uusia ravintoloita, kehittämällä palveluja ja tuomalla kaupunkiin uusia ravintolakonsepteja. Samalla se on kirittänyt koko Porin ravintolakenttää.
Kasvava ravintolaperhe
Tänä päivänä Duunin työllistää noin 40 vakituista työntekijää ja sesongeissa jopa 150–200 extraa. Yrityksen ravintolaperheeseen kuuluvat muun muassa Isomäen jäähallissa toimiva Patasydän, Huikoo Catering, ravintola-alan henkilöstövuokraukseen keskittyvä Hello Fello, juhlatila ja lounasravintola Mekaani, historiallinen tilausravintola ja juhlatila Kellahden kartano, Satakunnan pelastuslaitoksen yhteydessä toimiva lounasravintola Justiina sekä Kulturhuset Fiinissä sijaitseva lounasravintola ja kahvila Blåbär. Vuonna 2026 perustettiin myös Huikoo Bakery, joka loihtii makeita ja suolaisia artesaanileivonnaisia ravintoloihinsa ja tilauksesta myös muille asiakkaille.
– Haluamme edelleen pysyä ykkösenä ja tästä syystä kehitämme jatkuvasti uusia palveluita ja konsepteja, yrittäjä Jukka Lankinen kertoo.
Kasvu on muutakin kuin uusia ravintoloita
Kasvu ei Lankisen mukaan tarkoita vain uusien paikkojen avaamista. Jokaisella ravintolalla pitää olla oma identiteettinsä ja asiakkaan kokemuksen on oltava laadukas alusta loppuun – tarjouksesta asiakkaan eteen tuotavalle lautaselle asti. Visuaalisuus, palvelu, ketteryys ja vahva näkemys ovat Duunin tapa erottautua.
Kasvun taustalla on vahva tekemisen asenne: uskallus, ketteryys, uudet ideat ja luotto omaan osaamiseen kantavat myös haastavina aikoina.
Parhaat ideat pitää uskaltaa viedä käytäntöön.
Parhaillaan Duunin Oy:ssä tehdään organisaatiomuutosta, jossa karsitaan turhia ”himmeleitä”. Näin päätöksenteko pysyy ketteränä ja ideat pääsevät nopeasti käytäntöön.
Seuraavaksi katse on jälleen eteenpäin. Lankinen haluaa kehittää Kellahden kartanosta entistä monipuolisemman ympärivuotisen kohteen, johon voisi tulevaisuudessa liittyä myös majoitus- ja päivittäisiä palveluita.
Erityisen ylpeä Lankinen on Kulturhuset Fiinin ja SKiB-kampuksen ravintolatoiminnan hienosta käynnistymisestä. Alle vuodessa on toteutettu suuria tilaisuuksia ja samalla keittiöstä on syntynyt maistuvaa lähiruokaa päiväkodin ja koulun tarpeisiin.
Ravintolapalvelut ovat osa Porin vetovoimaa
Duuninin kasvu kertoo osaltaan myös Porin monipuolisesta ravintola- ja tapahtumapalvelujen tarjonnasta. Ravintolat, kahvilat ja catering-yritykset palvelevat niin paikallista arkea, matkailijoita kuin suuria tapahtumiakin.
– Eventcoast vahvistaa alan yritysten kasvua kokoamalla tapahtuma-alan toimijoita yhteen ja luomalla uusia yhteistyömahdollisuuksia. Yhteistyö voi synnyttää uutta liiketoimintaa ja samalla vahvistaa Porin asemaa ympärivuotisena tapahtuma- ja matkailukaupunkina, toteaa Eventcoastia luotsaava kehittämispäällikkö Mari Antikainen Prizztechistä.
Epävarma aika on myös mahdollisuus
Lankisen viesti Satakunnan yrityksille on selkeä: epävarmoina aikoina kannattaa panostaa ihmisiin ja asiakassuhteisiin. Juuri nyt on aika palkita ja sitouttaa henkilökuntaansa vaikkapa elämyksellisen illallisen kanssa tai juhlistaa sidosryhmien kanssa merkkipaalua. Nyt on otollinen aika erottautua kilpailijoista ja vahvistaa oman yrityksen brändiä.
Duunin Oy:n kasvutarina on lopulta yksinkertainen: paikalleen ei voi jäädä. Kun haluaa pysyä ykkösenä, on oltava valmis uudistumaan jatkuvasti.
Kirjoittajasta
Kaisa Löfgren
Kaisa Löfgren on Prizztech Oy:ssä tapahtuma-alan asiantuntija EventGrow-hankkeessa, jossa autetaan tapahtumateollisuuden yrityksiä kasvuun ja kehittämiseen liittyvissä asioissa. Kaisa on toiminut myös tapahtuma-alan yrittäjänä 19 vuoden ajan. Koulutukseltaan hän on varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteiden kandidaatti ja ammatillinen opettaja.