Siirry pääsisältöön

Omistajanvaihdoksesta uuden kasvun mahdollisuus

Kirjoittanut
Marjaana Reuben
Julkaistu
Kansainvälinen NextCircle-hanke käynnistyi heinäkuussa 2026. Hankekumppanit kokoontuivat lokakuussa Liettuan Kaunasiin yhteiseen aloituskokoukseen suunnittelemaan tulevaa yhteistyötä.

Monessa perheyrityksessä tulee vastaan hetki, jolloin on aika pohtia yrityksen tulevaisuutta ja omistajuuden siirtämistä seuraavalle sukupolvelle tai uudelle jatkajalle. Onnistunut omistajanvaihdos turvaa yritystoiminnan jatkuvuutta, työpaikkoja ja vuosien aikana kertynyttä osaamista. Samalla se voi avata mahdollisuuksia uudistumiselle ja kasvulle.

NextCircle-hankkeessa kehitetään käytännön työkaluja ja toimintamalleja, jotka auttavat yrityksiä valmistautumaan omistajan- ja sukupolvenvaihdoksiin sekä vahvistavat yritysneuvojien valmiuksia tukea prosessia.

Erityistä huomiota kiinnitetään nuoriin jatkajiin, jotka voivat tuoda yrityksiin uusia näkökulmia, innovaatioita ja kestäviä toimintatapoja. Tavoitteena on nähdä omistajanvaihdos paitsi jatkuvuuden turvaamisena myös mahdollisuutena kehittää yritystoimintaa.
 

Kirjoittajasta

Marjaana Reuben

Marjaana Reuben toimii Prizztech Oy:n viestintäasiantuntijana. Hänen tehtäviinsä kuuluvat viestinnän ja digitaalisten kanavien kehittäminen, sisällöntuotanto sekä yritysten kehittämiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyvien hankkeiden toteuttaminen. Marjaanalla on liiketalouden yliopistotutkinto University of South Florida -yliopistosta, pääaineenaan markkinointi.

Jaa kaverille

Takaisin kirjoituksiin