Siirry pääsisältöön

Kestävää kasvua Eurassa

Kirjoittanut
Tuula Raukola
Julkaistu
Kari Kankaanranta
Euran kunnanjohtaja Kari Kankaanranta.

Euran Fankkeen teollisuusalueesta on valmistunut soveltuvuus- ja kilpailukykyselvitys osana Satakunnan vihreän siirtymän teollisuusalueiden kehityssuunnitelmat -hanketta. Kunnanjohtaja Kari Kankaanrannan mukaan selvitys palvelee Euran kunnan strategisia tavoitteita, joilla pyritään edistämään kestävää kasvua.
Selvityksen mukaan Fankkeen teollisuusalue on erityisen houkutteleva kohde yrityksille, jotka etsivät kestävää ja kilpailukykyistä toimintaympäristöä vihreän siirtymän investoinneille.

Fankkeen alueen vahvuuksia:

  • Sijainti valtatie 12:n varrella ja hyvät maantieyhteydet Rauman, Porin, Naantalin ja Turun satamiin ja lähimaakuntiin tukevat bio- ja kiertotalouslaitosten sijoittumista alueelle. Niillä on usein massiivisia logistiikkatarpeita, jotka on mahdollista hoitaa maantieyhteyksillä. 

  • Merkittävät energiakaasuputkilinjaukset kulkevat Fankkeen alueen läheisyydessä. Lisäksi lähellä sijaitsevat Harjavallan suurteollisuuspuisto ja Säkylän biokaasulaitos luovat synergiaetuja alueen toimijoille.

  • Euran kunta omistaa Fankkeen alueen maat ja asemakaavan valmistelussa on huomioitu T/kem-

  • toiminnot, mikä nopeuttaa investointien valmisteluprosessia.  

  • Alueen vesi- ja jätevesi-infrastruktuuri tukevat erityisesti elintarviketuotantoon ja kiertotalouteen liittyvien laitosten sijoittumista alueelle. 

Kirjoittajasta

Tuula Raukola

Tuula Raukola on projektipäällikkönä Prizztechin Vihreä kasvu -yksikössä. Hän suunnittelee ja toteuttaa kehittämishankkeita, jotka tähtäävät vihreän siirtymän investointien ja kiertotalouden kasvuun. Tuulalla on pitkä kokemus teollisen tuotannon ja kansainvälisen kaupan parista, yritystoiminnan kehittämisestä ja sidosryhmäyhteistyöstä. Koulutukseltaan hän on FM.

Jaa kaverille

Takaisin kirjoituksiin

Lue myös nämä

/media/images/kehittyva-satakunta/peittoo.jpg
Kestävää ja kilpailukykyistä teollisuutta Satakuntaan

Suomen tavoitteena on olla kärkimaa vihreän siirtymän ratkaisuissa, jotka tukevat talouden rakennemuutosta kestävästi ja kilpailukykyisesti. Investoinnit ovat miljardiluokkaa ja kilpailu niistä on

Julkaistu
Kirjoittanut