Ilmastonmuutos vaatii varautumaan
- Kirjoittanut
- Minna Haavisto
- Julkaistu
Sään ääri-ilmiöiden yleistyminen lisää luonnonvesien teollisuuskäyttöön liittyviä riskejä. Voimakkaiden rankkasateiden ja pitkien kuivien kausien myötä vettä saattaa toisinaan olla liikaa ja toisinaan liian vähän. Tämä voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi jäähdytysveden saannille tai sen pois pumppaamiselle.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnonvesiin ovat havaittavissa jo nyt, ja muutosten arvioidaan vain voimistuvan tulevaisuudessa. Pintavesien lämpötilat kohoavat pitkien hellejaksojen aikana korkeammalle kuin aiemmin, mikä esimerkiksi heikentää veden jäähdytystehoa teollisuusprosesseissa. Vesistöjen rehevöityminen kiihtyy veden lämmetessä, mikä voi johtaa jäähdytysvesisuodattimien entistä herkempään tukkeutumiseen.
Prizztech Oy:n organisoimissa työpajatilaisuuksissa on pohdittu Porin Kupariteollisuuspuiston varautumista näihin ilmiöihin. Alueen yrityksissä halutaan ymmärtää, millaisiin riskeihin on syytä varautua tulevaisuudessa. Erityisen huomion kohteena on ollut tulvauhkaan varautuminen, sillä Pori on Suomen tulvaherkintä aluetta ja ilmastonmuutoksen arvioidaan lisäävän alueen tulvariskiä entisestään.
Kupariteollisuuspuistossa varaudutaan
Maaliskuussa 2026 Porin kaupungin tulvasuojeluasiantuntija Taina Koivisto ja hulevesiasiantuntija Aleksi Siirtola kävivät kertomassa tulvariskeistä, hulevesien hallinnasta ja mahdollisista varautumiskeinoista Kupariteollisuuspuiston yritysten edustajille. Esimerkiksi talviaikaiset voimakkaat lämpötilan vaihtelut lisäävät hyyde- ja jääpatojen muodostumisvaaraa Kokemäenjoessa ja niistä aiheutuvaa tulvariskiä.
Kaupungin tulvasuojelun kehittämiseksi tehdään jatkuvasti toimenpiteitä Kokemäenjoen vesistöalueella. Hyydepatojen aiheuttamia tulvia ehkäistään parhaiten joen jääkannen avulla, joka vaatii muodostuakseen virtaaman merkittävää vähentämistä, mikä puolestaan vaatii sitä, että vesistön järvissä on tilaa pidättää vettä pakkasjaksojen aikana. Järviin tehdään syksyisin tilaa runsaampien juoksutusten avulla. Erilaisia pullonkauloja Kokemäenjoen syysaikaisten virtaamien kasvattamiselle ollaan poistamassa, esimerkiksi Kokemäelle sijoittuvan Säpilän oikaisu-uoman avulla.
On ymmärrettävä riskien suuruus ja todennäköisyys, jotta toimenpiteet osataan mitoittaa oikein.
Toimenpiteiden seurauksena Kokemäenjoen varrella toimivien teollisuuslaitosten tulee varautua yhä suurempiin joen virtaamiin syksyisin. Porin Kupariteollisuuspuiston yrityksissä onkin ryhdytty miettimään, millaisia vaikutuksia joen virtaaman muutoksilla on teollisuusalueen jäähdytysvesijärjestelmän toiminnalle. Oleellista on virtaaman muutoksista aiheutuva joen pinnan korkeuden vaihtelu.
Vaikka runsaat virtaamat aiheuttaisivatkin alueen jäähdytysvesijärjestelmälle haasteita, ei jokiveden nouseminen Kupariteollisuuspuiston tontille ole kovinkaan todennäköistä. Sen sijaan paikallinen rankkasade voi saada alueen hetkellisesti tulvimaan, jos sadevesiä ei saada ohjattua hallitusti vesistöön. Naapuritontille suunniteltu datakeskus voi vaikuttaa alueen hulevesien hallintaan ja lisätä tarvetta hulevesien viivytysratkaisuihin myös Kupariteollisuuspuiston alueella.
Työpaja syvensi näkemystä
Keskustelu kävi työpajatilaisuudessa vilkkaana. Luvata Pori Oy:n ympäristö-, laatu- ja hankintajohtaja Saara Koski piti tilaisuudessa kuultua asiantutijatietoa erittäin hyödyllisenä.
– Ymmärryksemme tulevaisuuden tulvauhkista lisääntyi ja se auttaa meitä näkemään paremmin pitkän tähtäimen kehittämistarpeita alueella.
Samaa mieltä oli Kupariteollisuuspuiston alueryhmää tänä vuonna vetävä Teemu Pihl Cupori Oy:stä.
– Kupariteollisuuspuistossa on oikeastaan jo ryhdytty selvittelemään nykyisen viemäröintijärjestelmän kehittämistarpeita. Tähän asti hyvin palvellut jäähdytysvesijärjestelmä saattaa kaivata jonkinlaisia toimenpiteitä tulevaisuudessa. Ensin on kuitenkin ymmärrettävä riskien suuruus ja todennäköisyys, jotta toimenpiteet osataan mitoittaa oikein.
Kupariteollisuuspuiston tulvavarautumista koskevat työpajatilaisuudet on järjestetty osana Satakunnan luonnonvesien riittävyyden ja laadun huoltovarmuus VesiVara -hanketta, jota rahoittavat Satakuntaliitto EAKR-rahoituksella sekä Porin seudun kunnat.
Lisätietoja
Minna Haavisto
044 710 5363
minna.haavisto@prizz.fi
Kirjoittajasta
Minna Haavisto
Minna Haavisto toimii projektipäällikkönä Prizztechin Vihreän kasvun tiimissä. Hän työskentelee hankkeissaan satakuntalaisen teollisuuden toimintaedellytysten kehittämiseksi energiaan, kiertotalouteen ja ympäristöasioihin liittyen. Minna on koulutukseltaan tekniikan tohtori.