Siirry pääsisältöön

Uudistuminen vaatii rohkeutta

Kirjoittanut
Ari Eklund
Julkaistu

Prizz.Uutiset on siirtynyt verkkoon. Pitkään paperille painettu lehtemme jatkaa nyt uudenlaisessa muodossa: jatkossa julkaisemme verkkolehdessä ympäri vuoden ajankohtaisia uutisia, näkökulmia ja tarinoita Satakunnan yrityksistä, kehityksestä ja mahdollisuuksista.

Paperista luopumiseen liittyy ripaus haikeutta. Painetulla lehdellä on ollut oma tuntunsa ja paikkansa. Toisaalta muutos on hyvin tätä aikaa. Maailma ympärillämme muuttuu, ja meidän on muututtava sen mukana. Uudistuminen ei tarkoita kaiken vanhan hylkäämistä, vaan ennen kaikkea kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia ja tarttua niihin.

Samaa ajattelua tarvitsemme nyt myös Satakunnassa.

Viime vuodet ovat koetelleet taloutta ja yrityksiä. Heikko suhdanne, geopoliittinen epävarmuus ja investointien lykkääntyminen ovat näkyneet myös maakunnassamme. Viimeisimmät talousluvut antavat kuitenkin aihetta katsoa eteenpäin aiempaa luottavaisemmin. Suomen talous on kasvanut nyt kaksi vuosineljännestä peräkkäin. Erityisen rohkaisevaa Satakunnan näkökulmasta on, että kasvua ovat tukeneet vienti, yksityiset investoinnit ja teollisuuden vahvistuminen.

Ehkä olemme siis tilanteessa, jossa on aika puhua hieman enemmän mahdollisuuksista.

Satakunnalla on paljon, minkä varaan rakentaa. Olemme vahva vienti- ja teollisuusmaakunta. Täällä valmistetaan, viedään, kehitetään teknologiaa ja tuotetaan energiaa. Maakunnassamme on osaamista ja teollista infrastruktuuria, joiden merkitys korostuu maailmassa, jossa puhdas energia, huoltovarmuus, turvallisuus ja teollisuuden uudistuminen ovat yhä tärkeämpiä kysymyksiä.

Tulevaisuuden kasvun aihioita on ympärillämme jo nyt. Siksi ajattelen, että tarvitsemme Satakunnassa myös tervettä itseluottamusta. Meidän pitää tunnistaa haasteet, mutta emme saa antaa niiden peittää näkyvistä vahvuuksiamme. Jos talouden suunta nyt vahvistuu, meidän on oltava valmiita tarttumaan siihen.

Tässä Prizztechillä on oma tärkeä tehtävänsä. Elinvoima syntyy viime kädessä yrityksissä: investoinneista, uusista tuotteista ja palveluista, kasvusta, työpaikoista ja ihmisistä, jotka uskaltavat viedä ideoitaan eteenpäin. Meidän tehtävämme on auttaa tekemään näitä mahdollisuuksia todeksi – yhdistää yrityksiä ja osaajia, tuoda uutta tietoa yritysten käyttöön, tukea uudistumista ja kasvua sekä tehdä pitkäjänteistä työtä uusien investointien saamiseksi alueelle.

Kasvu ei kuitenkaan tule Satakuntaan itsestään. Investoinneista, osaajista ja uusista avauksista kilpaillaan. Siksi juuri nyt tarvitaan yhteistyötä, aktiivisuutta ja ennen kaikkea uskoa omaan tekemiseemme.

Sama ajatus sopii hyvin myös uudistuneen Prizz.Uutisten lähtökohdaksi. Kaikesta vanhasta ei tarvitse pitää kiinni vain siksi, että niin on aina tehty. Tärkeämpää on pitää kiinni siitä, mikä on olennaista – ja uskaltaa samalla uudistua.

Prizz.Uutisten tarina jatkuu täällä verkossa. Nyt entistä ajankohtaisempana ja pitkin vuotta täydentyvänä. Ja mikä tärkeintä, työ uudistuvan, kasvavan ja elinvoimaisen Satakunnan puolesta jatkuu.

Ari Eklund
Prizztech Oy toimitusjohtaja


Jaa kaverille

Takaisin kirjoituksiin