Siirry pääsisältöön

Robocoast EDIH palkittiin Brysselissä

Kirjoittanut
Essi Aalto
Julkaistu
Palkinnon vastaanottivat Kati Kiljunen ja Juha-Pekka Alanen Prizztech Oy:stä sekä Petri Salo Jyväskylän yliopistosta. Kati keskellä mikrofoni kädessään, Juha-Pekka äärimmäisenä oikealla ja Petri heidän välissään.

Robocoast EDIH on saavuttanut merkittävän kansainvälisen tunnustuksen voittamalla arvostetun Digital Maturity Award -palkinnon Brysselissä järjestetyssä EDIH Summit 2026 -tapahtumassa. Palkinto myönnettiin yli 200 eurooppalaisen Digital Innovation Hubin joukosta, mikä nostaa Robocoastin eurooppalaisen kehitystyön kärkeen.

Tunnustus kertoo ennen kaikkea pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä, jota Robocoast EDIH -konsortio on tehnyt suomalaisten pk-yritysten digitalisaation ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Kyse ei ole yksittäisestä onnistumisesta, vaan vuosien systemaattisesta kehittämisestä, yhteistyöstä ja käytännön tuloksista yrityskentässä.

Digital Maturity Award -palkinto on tyylikäs tunnustus työstä suomalaisten pk-yritysten digitalisaation ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Robocoastin toiminta on keskittynyt siihen, että yritykset eivät jää digitalisaation murroksessa sivuun, vaan pääsevät hyödyntämään uusia teknologioita konkreettisesti omassa liiketoiminnassaan. Palkinto osoittaa, että tällä työllä on merkitystä myös laajemmassa eurooppalaisessa mittakaavassa.

Robocoast EDIH:n koordinaattori Mikko Puputti korostaa tunnustuksen yhteistä luonnetta:
– Olemme aidosti kiitollisia tästä palkinnosta. Se kertoo ennen kaikkea luottamuksesta siihen työhön, jota koko konsortio on tehnyt suomalaisten pk-yritysten kilpailukyvyn kehittämiseksi ja digitalisaation edistämiseksi. Tämä saavutus on meille suuri kunnia.

Palkinto vahvistaa Robocoastin asemaa yhtenä Euroopan johtavista digitaalisten innovaatioiden kehittäjistä – ja antaa samalla lisäpotkua työn jatkamiseen yhä vaikuttavampien palveluiden parissa.

Kirjoittajasta

Essi Aalto

Essi Aalto on Prizztech Oy:ssä Ulvilan kuntayhteyshenkilö ja auttaa pääasiassa ulvilalaisia yrityksiä kasvuun ja kehittymiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi hän kuuluu Robocoast-tiimiin ja vastaa alueellisesti Robocoastin viestinnästä. Essi on koulutukseltaan muotoilija (AMK) ja tradenomi (AMK).

Jaa kaverille

Takaisin kirjoituksiin

Lue myös nämä